Viihteen yhdistäminen tieteeseen ja tekniikkaan on vaikea laji. Ottamalla käsikirjoitukseen elementtejä eksoottisista tieteenaloista tai voimakkaista luonnonilmiöistä saadaan kerrottavaksi paljon uusia tarinoita (tai vanhojen tarinoiden puolivillaisia uudelleenlämmittelyjä).
Vieraiden ja usein monimutkaistenkin ilmiöiden käsittelyssä on omat hankaluutensa. Toisaalta kerrottava tarina pitäisi saada virtaamaan sujuvasti, ja toisaalta mutkien vetäminen liian suoriksi aiheuttaa ainakin kaikkitietävässä insinöörikatsojassa lähinnä vaivaantunutta kiemurtelua. Tämä johtaa välillä insinöörin lähipiirissä jopa suoranaiseen raivoon, kun insinööri elokuvan jälkeen oikoo pyytämättä asiavirheitä pitkällisen ja hyvin usein kovin yksipuolisen keskustelun merkeissä.
Ydinenergia on saanut oman osansa taiteellisen vapauden soveltamisesta. Kokonaan oma lukunsa ovat ydinaseita koskevat väärinkäsitykset ja epäloogisuudet, mutta keskitytään nyt rauhanomaisiin virheisiin. Kokoan tähän blogiin pari henkilökohtaisesti kiinnostavinta tapausta, joista saa mieluusti jatkaa omilla esimerkeillä. Yritän väistää pahimmat spoilerit, eli vaikket olisikaan ydinvoimaa sivuavia elokuva- ja tv-historian merkkipaaluja nähnyt, lue huoletta eteenpäin!
Ai mitä, onko olemassa eri ydinvoimalatyyppejä?
Tyypillinen esimerkki turhan rajusta yksinkertaistuksesta nähdään esimerkiksi Kiina-ilmiössä (The China Syndrome, 1979). Laitoksella haastattelua tekevälle toimittajalle esitellään laitoksen prosessikaaviota, jossa on selkeästi näkyvissä kahden pääkiertopiirin höyrystimet. Asiaa tunteva katsoja siis päättelee aivan oikein, että kyseessä on painevesireaktori.
Elokuvan edetessä laitoksella tapahtuu onnettomuus, jonka seurauksena hätäjäähdytyspumput käynnistyvät, ja käyttöhenkilökunta on huolissaan reaktorin veden pinnan noususta höyrylinjojen tasalle. Ilmeisesti kukaan ei ollut kertomassa käsikirjoittajille, että se on mahdollista ainoastaan kiehutusvesilaitoksessa.
No mutta ydinvoimala kuin ydinvoimala, eikö vaan? Ei, vaan erilaiset ydinvoimalatyypit toimivat eri tavoin. Nykyään maailmalla on käytössä lukuisia erilaisia reaktorityyppejä. Suomessa on käytössä edellä mainitut kaksi, jotka ovat myös maailmalla enemmistössä.
John McClane rymistelee Tsernobylissä
Ydinvoiman käyttöön oleellisesti liittyvä säteilysuojelu saa uuden tulkinnan leffateatterissa. Tuoreessa toimintarymistelyssä A Good Day to Die Hard (2013) esitetään näppärä konsti suojautua säteilyltä, josta käyvien laitosten henkilökunta tai valmiusorganisaatiot olisivat ikuisesti kiitollisia.
Kun käy ilmi, että Tsernobylin voimalan kupeeseen on jemmattu isot kasat pommikelpoista plutoniumia vuosien myötä pahasti kontaminoituneeseen huoneeseen, ei hätä ole tämän näköinen. Pommia mielivien pahiksien ei tarvitse kuin sumuttaa huoneeseen säteilyneutralisoijaa pienellä ruiskulla, ja hetken päästä hengityssuojaimenkin voi ottaa pois ja astella huoneessa muina miehinä vailla minkäänlaista kiirettä.
Harmi, ettemme oikeassa elämässä ole vielä moista keksineet. Jos olisimme, laitoksille ei tarvitsisi esimerkiksi suunnitella moninkertaisia rakenteellisia säteilysuojauksia (esim. paksut betoni- ja vesikerrokset, kulkureittien optimointi), huoltotöiden aikaan henkilökunnan ei tarvitsisi raahailla ympäriinsä raskaita lyijymattoja tilapäisiksi säteilysuojiksi, eikä töitä tarvitsisi suunnitella minuuttiaikataululla säteilyannosten minimoimiseksi.
Kätevää ydinvoimaloiden etähallintaa
Tietoturva saa koko ajan enemmän huomiota, ja löytyypä siitäkin tähän sopiva esimerkki. Oikeassa maailmassa laitosten käyttö- ja turvallisuusjärjestelmiä ei pääse sorkkimaan ulkoisen tietoverkon kautta; syykin lienee kaikille päivänselvä.
TV-sarja 24:n neljännellä tuotantokaudella terroristit saavat kuitenkin haltuunsa eräänlaisen kauko-ohjaimen, jolla voi pysäyttää kaikkien maassa olevien ydinvoimaloiden jäähdytyksen, sulattaa niiden polttoaineen ja aiheuttaa suuren radioaktiivisen päästön. Mikä parasta, kyseinen kaukosäädin ei suinkaan ole terroristien oma keksintö, joka hyödyntäisi jotakin suunnitteluvirheen tuloksena syntynyttä tietoturva-aukkoa, vaan se on liittovaltion viranomaisten oma työkalu laitosten etähallintaa varten. Joku raja typeryydelläkin.
Kaikkien insinöörien isä – MacGyver
Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä otetaan vielä esiin 80-luvun suosikkisarja: kaikki pulmat näppärästi ratkova MacGyver on tietenkin kunnostautunut myös ydinturvallisuusinsinöörinä. Eräässä jaksossa hän avasi ydinvoimalassa jumiutuneen varoventtiilin revolverin rungolla, kun jostain syystä käsillä ollut jakoavain ei kelvannut. Pitäisikö Suomessakin kunnossapitohenkilökunta aseistaa vastaavan tilanteen varalta?
Vaikka tieteen ja tekniikan käyttö viihteen mausteena ei aivan ongelmatonta olekaan, on se silti kannatettavaa. Kuinka monta insinööriä tässäkin maassa olisi vähemmän, jos esimerkiksi MacGyver takatukkineen ei olisi koskaan pelastanut maailmaa?
