Pidätkö ilmastonmuutosta eksistentiaalisena uhkana – sellaisena, joka voi tehdä maapallosta elinkelvottoman? Mikäli vastauksesi on kyllä, vastustatko silti ydinvoimaa? Jos vastaus on jälleen kyllä, pidät oletettavasti ydinvoiman käyttöä suurempana uhkana ihmiskunnalle kuin ilmastonmuutosta.
Ehkäpä kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa tehdään läpimurto ja politiikka ryhtyy vihdoin ohjaamaan päästöjenvähennystoimia globaalisti. Ehkäpä uusiutuvien tuotantomuotojen kehityksessä, tai tarkemmin sanottuna sähkön varastoinnissa, tapahtuu läpimurto ja ydinvoimaa ei yksinkertaisesti tarvita. En pidättäisi hengitystäni.
Perun Limassa on jälleen alkanut jokavuotinen joulun lähtölaukaus – kansainvälinen ilmastokokous. Ilmastoympyröissä tuntuu olevan yhteisymmärrys siitä, että tänä vuonna Perussa vain alustetaan Suurta Ilmastosopua, joka pitäisi saada aikaan Pariisin kokouksessa ensi vuonna. Pariisiin ladataan toiveita vähän samaan tapaan kuin Kööpenhaminan kokoukseen aikanaan.
Toiveikkuutta kansainvälisen sovun syntymiselle antoi Kiinan ja Yhdysvaltain ilmoittautuminen mukaan päästötalkoisiin. Tosin edellinen ilmoitti, että päästöjen kasvu taittuu laskuun vasta 2030-luvulla ja jälkimmäinen puolestaan tavoitteesta jonka se saavuttaisi todennäköisesti ilman politiikkatoimia korvaamalla hiilenkäyttöä maakaasulla nykyisellä tahdillaan.
Vaikka Kiina ja USA löytäisivät kunnianhimonsa päästöjen vähentämiseksi pika-aikataululla, näyttää päästöjen rajoittaminen ns. kahden asteen tavoitteeseen erittäin haastavalta. Verrattain vähäiselle huomiolle jäänyt uutinen viime viikolta oli Maailman Energianeuvoston (World Energy Council) julkaisema raportti, jonka yhteydessä se totesi maailman energiankulutuksen kasvavan arviolta enimmillään jopa 61 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. WEC:n arvion mukaan fossiiliset ovat kuviossa mukana koko tämän vuosisadan.
Taustalla on mm. oletus, että suuri osa niistä yli miljardista ihmisestä, joilla ei ole nykyisin käytössään sähköä on siihen mahdollisuus 35 vuoden kuluttua.
Skenaariot ovat toki skenaarioita, mutta esim. viimeisten vuosien huiman uusiutuvien kasvun aikoina, globaalin energiankulutuksen kasvu on ollut sitäkin nopeampaa.
Olisiko aika pohtia uutta lähestymistapaa?
Ilmastonmuutoksesta erittäin huolestuneet ilmastotutkijat, kuten NASA:n James Hansen kollegoineen, vetosivat jo vuosi sitten päätöksentekijöihin ja ydinvoiman vastustajiin, että nämä luopuisivat vastustuksestaan ainakin ”ylimenokauden” ajaksi.
Itse pidän sitä selvänä, että nykyinen ydinvoima on ”ylimenokauden energiamuoto”. Mutta sitä ovat nykyiset uusiutuvatkin. Ne ovat ylimenokauden ratkaisuja ennen kuin meillä on käytössä seuraavan sukupolven ydinvoimaa ja seuraavan sukupolven uusiutuvia.
Uusiutuviin tuotantomuotoihin liittyy valtavasti haasteita (esim. tuotannon vaihtelevuus). Kuuntelen usein vaikuttuneena sitä optimismin ja itsevarmuuden tarmoa, jota uusiutuvien kanssa työskentelevillä löytyy näiden haasteiden ratkaisemiseksi. Silloin mietin usein, mikseivät näin lahjakkaat ja luovat ihmiset kykene tai halua käyttää samaa ratkaisuhalukkuutta ydinvoimaan liittyviin haasteisiin? Kontrasti on mielestäni todella räikeä, jopa epälooginen.
Suhtaudun itse varauksella mahdollisuuksiimme edes vähentää globaaleja päästöjä ennen vuosisadan vaihdetta. Pidän sitä suorastaan mahdottomana jos keinovalikoimasta jätetään mielivaltaisesti pois teknologia, jolla on näyttöä päästöjen nopeasta leikkaamisesta.