Suomalaiset ovat neljän maapallon kansaa. Se tarkoittaa, että jos kaikki maapallon asukkaat käyttäisivät yhtä paljon luonnonvaroja kuin suomalaiset, niiden tuottamiseen tarvittaisiin neljä maapalloa. Ilmastonmuutos on kenties kuuluisin luonnonvarojen liikakäytöstä syntynyt ongelma. Kiireelliset toimet ilmastopäästöjen rajoittamiseksi ovat välttämättömiä, jotta voimme ehkäistä ilmastokatastrofin ja ratkaista muut ympäristöongelmat. Teollisuusmaissa tarvitaan vähintään 40 % päästövähennykset vuoteen 2020 mennessä ja vähintään 90 % vähennykset 2050 mennessä, jotta globaalin keskilämpötilan nousun rajoittaminen alle kahden asteen onnistuisi todennäköisesti. Ilmakehä ei kuuntele tekosyitä tavoitetason alentamiseksi tästä.
Stockholm Environment Instituten (SEI) tutkimus Suomen osuus ilmastohaasteesta osoittaa, että Suomessa on mahdollista saavuttaa yli 40 % päästövähennykset vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä energiansäästön, energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian avulla. Arviot liikenteen, rakennuskannan ja teollisuuden päästövähennysmahdollisuuksista perustuvat mm. Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n aineistoihin. Energiansäästö ja energiatehokkuus ovat asiantuntijoiden mukaan aina kustannustehokkaampia tapoja vähentää päästöjä kuin energiantuotanto millä hyvänsä tavalla. Energiankulutuksen reilu vähentäminen on myös muiden luonnonvarojen kestävän käytön kannalta oleellista. SEI:n selvityksessä lyhyellä aikavälillä Suomessa päästään pelkästään säästötoimilla niin pitkälle, että uusiutuvan energian potentiaalista suuri osa jätetään koskematta. Tämä merkitsee, että kunnianhimoisten päästövähennysten toteuttamisessa on Suomessa jopa valinnanvaraa!
Maan ystävät julkaisi SEI:n tutkimuksen suomeksi 2.3.2010. Energiateollisuus ry:n Riitta Larnimaa ja Elinkeinoelämän keskusliiton Mikael Ohlström ovat jo ehättäneet toteamaan, että kansainvälisen tutkimuslaitoksen skenaario ei ole ”realistinen”. Ohlströmin mukaan tarvittavaa teknologiaa ei ole olemassa (kommentoiden tutkimusta, jonka mukaan tarvittava teknologia on olemassa), ja Larnimaan mukaan skenaarion perusuraa matalampi vuotuinen bruttokansantuotteen kasvu tarkoittaisi muun muassa työttömyyttä ja kurjuutta.
Bruttokansantuotetta – ja nimenomaan sen kasvuvauhtia – käytetään yleisesti kuvaamaan hyvinvointia. Tutkimustieto kertoo toista: kun elämänlaatuun liittyvät tekijät, aiheutuneet ympäristöhaitat ja kestämättömän kehityksen vaikutukset otetaan huomioon, suomalaisten elämänlaatu on pikemminkin heikentynyt kuin parantunut 1980-luvun lopulta lähtien. Aidon kehityksen indikaattorilla (Genuine Progress Indicator GPI) mitattuna hyvinvointi on nyt heikompaa kuin 1970-luvun alussa. Bruttokansantuote kuvaa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden arvoa, ei sen enempää. Luonnonvarojen kulutus on historian kuluessa käynyt käsi kädessä BKT:n kasvun kanssa – Suomessa neljän maapallon tasolle. Talousjärjestelmän ja hyvinvointivaltion on pystyttävä sopeutumaan siihen, että tuottavuuden kasvu ei enää voi kääntyä luonnonvarojen kulutuksen kasvuksi takavuosien malliin.
Larnimaa arvelee, että jos tuotannon tuottavuuden kasvu ei käänny bruttokansantuotteen kasvuksi, työttömyyden on oltava pilvissä. Vaihtoehtoja on: jos tuottavuuden kasvaessa tuotetaan sama määrä vähemmällä panoksella, voidaan tämä kääntää kasvaneiden tulojen sijaan lyhyemmäksi työviikoksi. Mielipidetutkimusten mukaan tämäntyyppiselle kehitykselle on kysyntää. Lisäksi Worldwatch-instituutin tuore Maailman tila 2010 -raportti sekä Iso-Britannian Sustainable Development Commissionin Prosperity without growth? hahmottelevat hyvinvoinnin edellytyksiä kasvukeskeisyydestä irtautuvassa maailmassa. Työpaikkoja skenaariossa syntyisi mm. rakennuskannan energiaremonttien, raideinfrastruktuurin lisäämisen sekä uusiutuvan energian hajautetun tuotannon myötä.
Teollisuuden tuotantorakenteen kehitys skenaariossa lyhyellä aikavälillä ei ole seurausta skenaarion toimista, vaan perustuu Metsäntutkimuslaitoksen ennusteeseen paperi- ja selluteollisuuden kehityksestä vuoteen 2020 asti. SEI:n tutkijat eivät katsoneet asiakseen kertoa suomalaiselle metsäteollisuudelle, kuinka sen tulisi selvittää käynnissä oleva rakennemuutos.
Jotta skenaariossa kuvattu kehitys olisi mahdollinen, on johdonmukainen ja määrätietoinen politiikka välttämätöntä. Hyvinvoinnin minimitekijä tulevina vuosikymmeninä ei ole varallisuus, vaan sosiaaliset ja ympäristökysymykset. Kun olemassaolevaa, energiankulutuksen vähenemisen myötä tarpeettomaksi käyvää ydinvoimakapasiteettia ajetaan alas nopeutetulla aikataululla, vältetään uraaninlouhinnan ja ydinjätteen loppusijoituksen aiheuttamat ympäristöongelmat.
SEI ei raportissaan väitä, että siirtymä ilmastoystävälliseen yhteiskuntaan olisi helppo; tarvittavien ponnistusten mittakaavaa verrataan sota-ajan liikekannallepanoon. ”Poliittinen realismi” on kuitenkin mitoitettava maapallon luonnonvarojen tuottokyvyn saneleman fysiikan realismin perusteella. Larnimaan visio, jossa sähkönkulutus ja neljän maapallon elämä ilmeisesti tuottaisivat onnellisuutta ja hyvinvointia vuoteen 2050, on lähinnä maagista realismia. Se on mahtava tyylilaji, mutta ilmastopolitiikan punaiseksi langaksi siitä ei ole. Suomalaiseen ilmastopolitiikkaan toisi johdonmukaisuutta vuosittaisiin päästövähennyksiin velvoittava ilmastolaki.
Suomen osuus ilmastohaasteesta on ensimmäinen selvitys, joka osoittaa yli 40 % kotimaiset päästövähennykset mahdollisiksi vuoteen 2020 mennessä. Maan ystävät kannustaa keskustelemaan täydentävistä ja vaihtoehtoisista tavoista saavuttaa edellämainitut, välttämättömät päästövähennykset.