Ydinenergia ja sitä kautta myös ydinjätteen loppusijoitus on ollut viime aikoina yleisenä puheenaiheena. Syynä tähän on tietenkin uusiin voimalaitoslupiin liittyvä pitkälti poliittissävytteinen kädenvääntö tai sitten OL3:n rakentamiseen liittyvät ongelmat. Aina näissä tilanteissa tulee ihmetelleeksi myös median roolia ydinvoimakeskustelussa ja aivan erityisesti loppusijoitukseen liittyvissä kysymyksissä. Olen ollut geologina mukana jätteen jemmauksessa pian 30 vuotta ja koko tämän ajan suuri yleisö ja päättäjät ovat jakautuneet leireihin puolesta tai vastaan. Sitten on huomattava joukko liikkuvia, liekö kolmannes, joilla ei ole syystä tai toisesta kantaa. Tästä voisi päätellä, että yleistajuiselle tiedottamiselle ja keskustelulle olisi tilausta.
Äänekäs ydinvoiman ja loppusijoituksen vastustajien ydinjoukko luo vahvaa mielikuvaa katastrofaalisesta tulevaisuudesta, tai oikeastaan tulevaisuuden puutteesta, radioaktiivisuuden saastuttamasta maassa. Tässä yhteydessä sekoitetaan huoletta aika ja mittakaavat puhumattakaan luonnontieteellisistä asioista. Hurjatkin väittämät menevät lävitse sen vuoksi, että ihmisillä ei vain ole riittävää koulusivistyksen tuomaa taustaa käsitellä geoympäristöön liittyviä kysymyksiä. Vilkaiskaapa vaikka jälkikasvunne koulukirjoja sillä silmällä. Itselleni oli havahduttavaa selata ala-asteikäisen tyttäreni fysiikan kirjaa. Muutamalle geologiaa käsittelevälle sivulle oli saatu mahtumaan uskomaton määrä aivan perustavaa laatua olevia virheitä. Monet opettajat saattavat jättää nämäkin muutamat sivut väliin jotenkin vaikeina. Näyttää siltä ettei tulevaisuuden keskivertopäättäjillä ja -äänestäjillä ole yhtään sen parempia valmiuksia arvioida yhteiskunnan energia- ja raaka-ainehuoltoon tai ympäristöön liittyviä kysymyksiä, kuin nykyiselläkään polvella, vaan kenttä on edelleen avoin villille populismille.
Näiden tutkimusvuosieni aikana tiedotusvälineet ovat aika ajoin ottaneet yhteyttä. Lähes poikkeuksetta motiivina on ollut tehdä myyvä juttu. Joskus se on tullut esille jutunteon aikana – joskus vasta lehden tai uutisen julkistuksen yhteydessä. Onpa joku kesätoimittaja kokemattomuuttaan kertonut, että päätoimittaja ohjeisti kaivamaan esille ongelmia ja ristiriitoja. Selvästi harvemmin on lähestytty neutraalin tiedonvälityksen merkeissä. Luulisi näin monipuolisessa, yhteiskunnallisesti merkittävässä ja kansainvälisessäkin aiheessa olevan vaikka minkälaista jutunjuurta. Olisi julkisen tiedonvälityksen tehtävä tuoda esille tietoa toisaalta tukemaan ihmisten omaehtoista mielipiteenmuodostusta, mutta myös hälventämään aiheettomia pelkoja.
Varmaan meillä itsellämmekin olisi parantamisen varaan. Ainakin geologikunnassa on aika vähän verbaalisesti lahjakkaita esiintyjiä (työasioissa ja selvinpäin), jotka olisivat valmiita lähtemään julkiseen juupas-eipäs -keskusteluun. Mieluummin puuhastellaan metsien kätköissä ja kirjoitellaan silloin tällöin jotakin. Muutamat ajankohtaisohjelmissa käydyt keskustelut ovat nekin osoittaneet miten hankalaa asiantuntijan on kommunikoida intomielisen aktivistin kanssa. Kevyin perustein heitettyihin tai virheellisiin väittämiin ei usein ole mahdollista vastata argumentoiden. Kun vielä toimittajilta puuttuu halua tai kykyä johtaa puhetta, niin soppa on valmis ja pisteet menevät kovaäänisimmille keskustelijoille.
Itseäni läheltä koskettava teema jääkauden ja ikiroudan vaikutuksista loppusijoitustilaan on ollut kiitettävästi julkisuudessa jo ainakin vuoden verran, kiitos arvostetun entisen kollegan. Valitettavasti tämäkin keskustelu kulminoituu kokonaisuudesta irrotettuihin lauseisiin ja vaillinaiseen tietämykseen kokonaisuudesta ja tehdystä tutkimustyöstä. Ikiroudan tunkeutumissyvyys on tietenkin sinällään helposti hahmotettava asia ja jos halutaan vetää raja turvallisen ja riskialttiin loppusijoituksen väliin sillä perusteella jäätyykö loppusijoitustila vai ei, niin sehän olisi maallikollekin selkeää. Ikiroudan kasvu noudattaa fysiikan lakeja ja se syvyys riippuu lähes yksinomaan vuoden keskilämpötilasta ja ajasta. Mutta tässäpä se ongelma piileekin. Kuka voi väittää osaavansa ennustaa tulevaa ilmastoa kymmenien tuhansien vuosien päähän? Edelliseltä kylmältä kaudeltakaan ei ole yksiselitteistä kvantitatiivista tietoa. Tiedetään vain, että kylmää on ollut, koska jäätikötkin kasvoivat. Ikiroutaakin on varmasti ollut, mutta se ei jätä kallioperään mitään merkkejä itsestään. Sen vuoksi joudutaan tarkastelemaan erilaisia skenaarioita, joissa tehdään oletuksia lämpötiloista, mutta mikä näistä sitten on todennäköisin. Nämä pohdiskelut antavat tietenkin tilaa loputtomalle spekuloinnille.
Tutkijan näkökulmasta ikiroutakeskustelua käydään väärästä aiheestakin. Syvyysulottuvuutta tärkeämpää on se, mitä vaikutuksia loppusijoitustilan jäätymisellä voisi olla. Olemme tehneet voimayhtiöiden rahoituksella tutkimuksia nykyisen syvän ikiroudan alueilla Kanadassa ja yrittäneet selvittää jäätymisen aiheuttamia muutoksia pohjavesien suolaisuudessa ja pohjavesien virtauksessa. Emme ole havainneet mitään sellaista ilmiötä, joka radikaalisti muuttaisi loppusijoitustilan geokemiallista stabiilisuutta tai mekaanista kestävyyttä. Tutkimukset jatkuvat Grönlannissa, joskin pääteemana on jäätikön sulamisvesien käyttäytyminen kiteisessä kallioperässä. Tutkimusalueella on kuitenkin 320 m ikiroutaa, joten emme voi sitäkään unohtaa.
Skeptikoiden ärhentelystä on ainakin se hyöty, että voimme tehdä todella kiinnostavaa tutkimusta kiinnostavassa ympäristössä. Erityisen palkitsevaa on sekin, että saaduilla tuloksilla on jotakin merkitystä ja niitä tullaan käyttämään hyväksi. Siinä asiassa minäkin olen skeptinen, että tuskin kykenemme näidenkään tutkimusten jälkeen vakuuttamaan tulisieluisimpia vastaanharaajia loppusijoituksen turvallisuudesta.