Itä-Japanin maanjäristys perjantaina 11.3.2011 ja sitä tunnin päästä seurannut hyökyaalto aiheuttivat vakavan reaktorionnettomuuden, joka on voimalaitoksen lähialueella asuville katastrofi, mutta jonka terveysvaikutukset eivät millään voi ylettyä satojen kilometrien päähän laitokselta. Vaikka Suomessa ei mitään konkreettista vaaraa ollutkaan, Säteilyturvakeskuksessa päätettiin heti, kun polttoainevauriot alkoivat näyttää todennäköisiltä, laittaa onnettomuustilanteita varten säännöllisesti harjoitteleva valmiusorganisaatio pyörimään. Harjoitellun, onnettomuuden terveysvaikutusten ehkäisemiseen tarkoitetun toiminnan sijasta STUKin valmiusorganisaatio pyrki pääasiassa ylläpitämään tilannekuvaa, jotta kansalaisille saataisiin välitettyä mahdollisimman tarkkaa ja ajantasaista tietoa. Tehtävä osoittautui haasteelliseksi.
Ensimmäinen haaste oli saada selville, minkälaisista laitoksista on kyse ja mitä vaurioita tsunami on niissä aiheuttanut. Internetin avulla saatiin nopeasti perustiedot (laitosten rakennusvuosi, laitostoimittaja ja suojarakennustyyppi) selville, ja tämän perusteella kaivettiin arkistoista kaikki se tieto, mitä kyseisistä laitoksista STUKissa oli valmiina. Koska laitokset ovat vanhaa amerikkalaista designia, niiden tiedot olivat hyvin laajalti julkisia vuoden 2001 terrori-iskuihin asti, ja STUKinkin hyllyistä löytyi dokumentteja, joiden perusteella saatiin selville laitosten tärkeimmät turvallisuusjärjestelmät, niiden kapasiteetit ja summittainen sijainti. Saatavissa olleen tiedon perusteella Fukushima Dai-ichin ykkösyksiköllä oli käytettävissä eristyslauhdutin ja muilla yksiköillä höyryturpiinikäyttöiset apusyöttövesijärjestelmät, joten raportoidusta sähkökatkosta huolimatta reaktorien jäähdytyksen ei periaatteessa olisi pitänyt olla välittömässä vaarassa.
Täsmällistä tietoa laitostilanteesta ei kuitenkaan perjantain ja lauantain välisenä yönä mediasta saatu. Suojarakennusten painetta ilmoitettiin varauduttavan alentamaan ja laitosten lähialuetta kolmen kilometrin säteelle asti evakuoimaan.
Lauantaiaamuun mennessä selvisi, että ykköslaitosyksiköllä jäähdytys oli menetetty ja polttoaine vaurioitunut. Tilanne oli kääntymässä vakavaksi reaktorionnettomuudeksi. Mediamyllytys alkoi ykkösyksikön näyttävästä, mutta välittömiltä seurauksiltaan pieneksi jääneestä vetyräjähdyksestä ja jatkui muutaman viikon ajan ennennäkemättömällä intensiteetillä.
Tilanne oli haastava etenkin, kun STUKin verkkosivut eivät kestäneet kävijämäärän alla ja kuormitustilanteita varten tehty kriisisivusto ei tosipaikan tullen heti toiminutkaan suunnitellulla tavalla. Kansalaisten tiedontarvetta päädyttiin tästä syystä täyttämään lähinnä omia tiedotteita julkaisemalla sekä puhelimitse. Tilanne poikkesi suunnitellusta valmiustilanteesta ennen kaikkea kahdessa suhteessa:
1. Suomalaisille ei missään vaiheessa ollut nähtävissä vaaraa muutamaa laitospaikan lähellä mahdollisesti oleskellutta (ja alueelle operoivaa lentoyhtiötä) lukuunottamatta. Säteilyturvallisuuteen perustuvaa syytä valmiustason nostolle ei siis suoranaisesti ollut, mutta valmiusorganisaation käynnistämiselle oli ilmeinen peruste kansalaisten ja median tiedontarpeen takia.
2. STUKin tiedot laitospaikan tapahtumista perustuivat yksinomaan kansainvälisen median ja Japanin viranomaisten sekä voimayhtiön julkiseen tiedottamiseen. Ainoa lisäarvo, mitä STUK pystyi omalla toiminnallaan kansalaisten tiedonsaantiin tuomaan, oli omaan laitos- ja tekniikkatuntemukseen perustuva analyysi siitä, mitä laitospaikalla on käynnissä, mitkä uutiset ovat tärkeitä ja mitkä merkityksettömiä jne. “Oikeassa” valmiustilanteessa STUK olisi jatkuvasti yhteydessä laitospaikalle ja seuraisi tilannetta primäärilähteiden avulla – nyt tiedon saanti oli paljon niukempaa, ja sen analysointi jouduttiin tekemään tauotta soineeseen puhelimeen vastaamisen lomassa.
Internet on muuttanut tiedonvälitystä niin, että pienikin risahdus voi välittömästi paisua ulos mittasuhteistaan. Yksi esimerkki on Fukushima Dai-ichin kolmosyksiköllä käytetty MOX-polttoaine: kun englanninkieliseen Wikipediaan ilmestyi maininta MOX-polttoaineen käyttöönotosta onnettomuutta edeltäneenä syksynä, mediaa alkoi kiertää toinen toistaan raflaavampia otsikoita siitä, miten kolmosyksikkö on erityisen vaarallinen, koska sen polttoaineessa on “hengenvaarallista plutoniumia”. Plutoniumia on tietysti kaikessa käytetyssä polttoaineessa, eikä se onnettomuuden vaikutusten kannalta ole kovin merkityksellinen aine, koska sitä ei polttoaineen ylikuumentuessakaan pääse vapautumaan ympäristöön merkittäviä määriä verrattuna oikeastaan mihin tahansa muuhun radioaktiiviseen nuklidiin – vaikutuksiltaan suurimpina jodi, kesium ja strontium. Tästä huolimatta laskin tukkimiehen kirjanpidolla yhden päivän aikana vastanneeni 64 puheluun, jossa “plutoniumpaljastus” nousi esille. Asiasta kirjoitettiin myös pitkähkö vastaus STUKin nettisivujen usein kysyttyjen kysymysten osastolle, ja tätä käyttäen saatiin vastattua kymmeniin asiaa koskeviin sähköpostikyselyihin yhdellä vastauspohjalla. Toinen vastaava episodi oli toukokuussa, kun kävi ilmi, että ykkösyksikön eristyslauhdutin oli aiemmasta tiedosta poiketen ollut poissa käytöstä koko onnettomuuden ajan, ja ykkösyksikön sydän ollut paljaana aiemmin arvioitua pidempään. Tästä seurasi muutaman päivän uutisryöppy aiheesta “onko sydän sulanut vai ei” (ikään kuin kyseessä olisi “joko tai” – asia ja ikään kuin sillä olisi merkitystä kaksi kuukautta aiemmin ulos päässeen radioaktiivisuuden määrän kannalta).
Näennäisen satunnaisten “paljastusten” aiheuttamien puheluryöppyjen ohella toinen keskittymistä vaativa yhteydenottotyyppi on puhelinhaastattelut, joissa haastateltavalta vaikutetaan pyrittävän
puristamaan ennalta haluttua, jo päätettyyn otsikkoon sopivaa lausetta:
* Onko tilanne teidän mielestänne hallinnassa?
* Reaktoreiden osalta tilanne on se, että kaikissa sydän on paljastunut ja vaurioita on tullut, mutta tämänhetkisen tiedon mukaan kaikkiin kolmeen käynnissä olleeseen reaktoriin saadaan tilapäisjärjestelyin pumpattua merivettä ja estettyä näin lisävaurioiden syntyminen. Koska jälkilämmönpoisto suojarakennuksesta mereen ei toimi, kaikki jälkilämpö siirretään suojarakennuksesta keittämällä vettä ilmaan, joten höyryn mukana pääsee jatkuvasti helposti kaasuuntuvia isotooppeja (jodi, kesium) tasaisena pihinänä ulos. Reaktorien osalta päästö jatkuu niin kauan kuin sydän saadaan kokonaan makean veden peittoon ja sähköt sekä lämmönsiirtoketju palautettua, joten toistaiseksi toimenpiteet keskittyvät polttoaineen jäähdytyksen varmistamiseen niin, että päästöt pysyisivät mahdollisimman vähäisinä. Polttoainealtaiden osalta on vaikeampi sanoa tarkkaa tilannetta, koska meillä ei ole muuta tietoa niiden vesimääristä kuin Japanin TV:ssä näytetyt lämpökamerakuvat. Toistaiseksi laitosalueen annosnopeusmittareiden mukaan näyttää siltä, että osa polttoaineen yläpäästä on paljaana, ja tästä tulee alueelle voimakasta suoraa gammasäteilyä, joka haittaa mm. sähkön palauttamiseksi tehtäviä töitä. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että paikalla on olemassa kalustoa veden syöttämiseksi polttoainealtaisiin. Polttoainealtaissa erityishuoli kohdistuu siihen, että mikäli polttoaine niissä pääsee paljastumaan, päästö vapautuu suoraan ilmakehään. Toisaalta etuna reaktoreihin verrattuna on se, että akuutin annoksen kannalta tärkeä jodi-131 on jo ehtinyt hävitä altaassa olevasta polttoaineesta, joten altaassa olevan polttoaineen osalta uhka liittyy enemmän maa-alueiden mahdolliseen pitkäaikaiseen saastumiseen.
* Eli siis sanoisitko että tilanne on hallinnassa.
* Kuten edellä koetin kuvailla, tilanne on tällä hetkellä polttoainevaurioiden osalta vakaa, mutta ensinnäkin tilapäisratkaisuiden varassa, ja toisaalta päästö jatkuu niin kauan kuin sähköt saadaan palautettua ja polttoaine veden peittoon.
* Eli tilanne ei mielestäsi ole hallittavissa?
* Siinä mielessä se on hallittavissa, että polttoainevaurioiden paheneminen on meidän tietojemme mukaan saatu toistaiseksi pysäytettyä, mutta kuten yritin esittää, helpotuksesta ei ole varaa hengähtää niin kauan kuin päästö saadaan loppumaan ja polttoaineen jäähdytys varmistettua.
* Kiitos.
Seuraava lööppi. “JAPANIN YDIVOIMALAITOSONNETTOMUUDEN VAIKUTUKSET LAAJENEVAT KOKO AJAN. STUK: TILANNE HALLINNASSA”
(Ja seuraavana päivänä sähköposti täynnä kiukkuisten kansalaisten viestejä, joissa ihmeteltiin, miksi STUK vähättelee tilannetta ja sanoo sen olevan hallinnassa, vaikka tilanteessa on nähtävissä paljon uhkia..)
Vappuun mennessä laitostilanne alkoi olla sen verran vakiintunut, että median mielenkiinto Fukushiman tapahtumia kohtaan hiljeni ja STUK lopetti valmiusorganisaation pyörittämisen. Tapahtumia on siitä lähtien seurattu lähinnä käymällä oman työn ohella määrävälein eri tietolähteitä läpi. Median mielenkiinnon loppuminen ei kuitenkaan tarkoittanut, että STUKin välittämälle tiedolle ei enää olisi ollut kysyntää: kun tiedotustahtia toukokuun aikana harvennettiin tilanteen vakiinnuttua, siitä syntyi niin suuri huolestuneiden kyselyiden määrä, että tiedotusta päätettiin toistaiseksi jatkaa kerran viikossa julkaistavan tiedotteen muodossa, mikäli laitos- tai ympäristötilanteessa ei tapahdu erillistä tiedottamista edellyttäviä muutoksia. Tämä tiedotustahti jatkuu edelleen, ja kyselyitä tulee lähes päivittäin – nyt kuitenkin pääsiassa suoraan kansalaisilta, ei enää medialta. Lisäksi STUKista käydään viikoittain pitämässä onnettomuutta koskevia esityksiä erilaisissa tilaisuuksissa.
Mitä tapahtumasta sitten tiedotusmielessä jäi opiksi? Omassa mielessäni päällimmäisenä pyörivät seuraavat ajatukset:
1. Internet ja nopea sähköinen tiedonvälitys ei poista asiantuntijatiedonvälityksen tarvetta – päinvastoin. Vierasta aihetta koskeva raakatieto ei sellaisenaan tyydytä ihmisten tiedon ja ymmärryksen nälkää: pikemminkin se herättää ruokahalun.
2. Tehokas tiedonvälitys edellyttää asiantuntijaorganisaatiolta proaktiivisuutta, jotta tietoa saadaan jaettua usealle taholle yhdellä kertaa, ettei jokaista tietoa tarvitse kullekin tarvitsijalle kertoa erikseen. Verkkosivuille koottavat UKK-listat helpottavat usein samanlaisina toistuviin kysymyksiin vastaamista, ja niiden kokoaminen on syytä panna käyntiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
3. Sosiaalinen media ja suoraan kansalaisille vastaaminen on usein tehokkaampi tapa saada haluttu täsmätieto tarvitsijalle kuin tiedotusvälineiden kautta tapahtuva viestintä – etenkin, mikäli aihe on toimittajalle vieras tai toimittajalla on vahvoja pyrkimyksiä saada neutraalin tiedon sijasta etukäteen päätettyjä tai haluttua mielikuvaa vahvistavia one-linereita. Tiedotusvälineiden tuoma lisäarvo voisi usein olla satunnaisten tiedonmurusten ja valmiiden tiedotteiden toistamisen sijaan pikemminkin tapahtumien laajemmassa taustoittamisessa. Tämä vaatii kuitenkin toimittajilta kohtalaisen vahvaa ammattitaitoa ja raakaa työtä –pienemmällä vaivalla pääsee, kun ottaa artikkelin pohjaksi valmiin tiedotteen, johon yritetään kilpailijoista erottumiseksi saada jokin pieni lisämauste. Jos samat tiedotteet on saatavissa alkuperäislähteestäkin, jotain lisäarvoa luonnollisesti tarvitaan mediakuluttajien houkuttelemiseksi. Se, onko lisäarvo esim. analyysia ja taustoitusta vai kärjistyksiä ja totuuden venyttämistä, on tietysti jokaisen median itse päätettävissä.
