“Kiven sisällä ollaan, mutta ei tarvitse lähettää rahaa ja muutenkin kaikki on oikein hyvin!
Terveisin, Sanna”
Tällaisen kirjeen voisin ihan hyvin laittaa äidilleni ONKALOn uumenista, jos postipalvelu sinne asti ulottuisi. Hän tietysti tietää tyttärensä ammatin, joten ei kyseenalaisesta “kiven sisällä” olosta kauhistuisi.
Maan alla vuosien työ tutkimusten ja louhinnan parissa lähenee yhtä taitekohtaansa louhinnan hetkeksi vähentyessä. Loppusijoitussyvyys on saavutettu ja ennen rakentamislupaa sovittu laajuus alkaa olla louhittu. Tutkimustyö sen sijaan jatkuu voimakkaana.
Koko louhinnan ajan tunneleissa on tehty erilaisia tutkimustöitä. Jotkut työt tehdään ennen louhintaa antamaan tietoa tulevasta, louhittavasta alueesta. Osa työstä taas tehdään aivan louhinnan rytmissä, louhinnan etenemisen mukaan. Toisille töille taas valmistellaan erilliset paikat, missä tutkimus tehdään. Osa töistä tehdään “pikaisesti”, tunneissa, kun toiset tutkimukset kestävät vuosia. Suoraan louhintaa palvelevia töitä, kuten kartoituksia, joiden pohjalta viimeistellään tunnelin lujitusta, tehdään mahdollisimman pian kallion louhinnan jälkeen. Samoja kartoitustietoja toki käytetään myöhemmin muihinkin tarkoituksiin. Osalle tutkimuksista taas etsitään sopivaa paikkaakin jo jonkin aikaa, että taataan mahdollisimman suotuisat olosuhteet kokeen onnistumiselle. Esimerkiksi, jos halutaan tutkia kallion veden ominaisuuksia, on paras saada tutkimusreikä sellaiselle alueelle, jossa vettä on. Toisaalta, kallio osaa yllättää. Vaikka kuinka mahdollisimman tarkasti on tutkittu alueen geologiset, hydrologiset, geokemialliset, geofysikaaliset, kalliomekaaniset yms. mallinnukset ja suunniteltu pohjaveden mittausasema, saattaa tuloksena olla kuivahko mittapaikka. Selityksenä ei ole se, että mallit tai suunnitelmat olisivat olleet kelvottomia. Yleensä mittaustulos on rajattuun paikkaan sidottu arvo, joka mallintamisen keinoin laajennetaan edustamaan suurempaa tilavuutta. Paikallinen vaihtelu saattaa olla suurta mallinnetun tilavuuden sisällä. Toisaalta muut ominaisuudet, kuten veden virtaus kalliossa, muuttuu jatkuvasti jos kalliotilaa muutetaan.
Loppusijoituspaikkatutkimuksia on kaikkiaan tehty jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Tuona aikana esimerkiksi kairaus, kairarei’istä sekä kairasydämestä tehtävät tutkimukset ovat muuttuneet ja kehittyneet. Kun 90-luvulla saimme kaivoksella luvan kuvata yhden kairareiän kameralla, se oli valtavan kallista mutta ah niin edistyksellistä! Ruotsista saapuivat mittaajat ja täysi autollinen tavaraa. Juhlallisesti sitouduimme korvaamaan kymmeniä tuhansia markkoja, jos kamera vaurioituu. Lopputulos oli suuri lasku huonosta kuvasta, josta ei tainnut olla paljoakaan apua silloisiin töihin, eikä vastaavaa muista rei’istä tehty. Nykyisin reikien kuvaaminen on vain yksi monista, normaaleista mittauksista, joita kairauksen yhteydessä suoritetaan. Sama pätee moniin muihin tutkimuksiin. Ensin niitä on kehitetty johonkin tiettyyn tarkoitukseen, vaikkapa loppusijoitustutkimuksiin. Sittemmin niistä on kiinnostuttu muissakin tutkimus- tai tuotantoyksiköissä, jota kautta menetelmät ja laitteet ovat yleistyneet, kehittyneet ja halventuneetkin.
Loppusijoitustutkimukset eivät ole vain oma saarekkeensa Selkämeressä, vaan ne perustuvat tieteelliselle työlle kaikkialla maailmassa. Vastalahjana annamme ONKALOssa edelleen kehitettyä tietotaitoa muualle käyttöön, jopa ruotsalaisille. Niinpä joku siellä voi aloittaa kirjeen äidilleen: “Kära Mamma”, ja kehua kuinka maan alla tutkimuksissa kaikki on hyvin.