Takana on pitkä lounas joten blogisuoni sykkii. Olen ollut viime ajat muissa maailmoissa. Viime viikko meni sitä edellisestä toipuessa vatsataudista. Käväisin World Energy Council:in vuosikokouksessa Algeriassa, jossa paikalla oli energia-alan toimijoita kaikilta mantereilta. Täytyy myöntää, että Eurooppalaisena koin pienen kulttuurishokin siitä, kuinka yksin me Eurooppalaiset lopulta tässä maailmassa olemme.
Sain mm. kuulla venäläiseltä kollegalta, kuinka ilmastonmuutos on globaali vedätys niiden maiden johdolla, joilla ei ole omia fossiilisia energiaresursseja. Kävin kyllä pitkän dialogin siitä mihin tieteen tekemien perustuu ja kuinka hänen korrelaatio ontuu, mutta vahvat näkemykset ja salaliittoteoriat sulavat näköjään hitaammin kuin napajäät.
Seuraavaksi keskustelin namibialaisen kollegan kanssa kuinka heidän valtion ”sähköistystaso” on Afrikan huippua – esimerkiksi maaseudulla asuvista jopa kolmasosalla on mahdollisuus käyttää sähköä.
Kiinalainen kollegani puolestaan avautui Saksan päätöksestä laskea aurinkopaneeleilla tuotetun sähkön tukea – heidän tuotteilleen on vaikea löytää markkinoita, ja maa tukeekin turbulenssista kärsivää teollisuusalaansa. eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset laitevalmistajat ovat tämän johdosta sotajalalla – heidän näkökulmastaan Kiina polkee tuotteiden hintaa keinotekoisesti.
Kiinasta tulevat uutiset ovat muutenkin varsin häkellyttäviä: joka ikinen päivä maahan asennetaan yhteensä noin 300 megawattia sähkötehoa; uuden ydinvoimalan rakentaminen aloitetaan keskimäärin kahden kuukauden välein. Kiina on sähköistänyt noin 500 miljoonan ihmisen kodit ja kaupungit viimeisen kymmenen vuoden aikana!
Yhdysvalloissa liuskekaasun tuleminen on puolestaan romahduttanut maakaasun hinnan ja vaikka ydinvoimasektorin ”kannatus” onkin noussut Fukushimasta huolimatta 61 prosenttiin, seisovat hankesuunnitelmat maakaasun alhaisen hinnan vuoksi.
Ilmastokysymykset ovat agendalla käytännössä kaikkialla, mutta varsin alhaalla prioriteettilistoilla Eurooppaan verrattuna.
Eurooppalaiset kollegat kertoivat, kuinka talouskriisi (ja Fukushima) on saanut sijoittajat pelkäämään monessa maassa sekä uusiutuvia että ydinvoimaa – poliittinen riski tuotantotukien leikkaamisesta (esim. ”liian korkean tukitason” tai valtion rahapulan vuoksi) sekä tavoitteiden ja keinojen yhtäkkiset muutokset tekevät energia-alasta investorin kannalta petollisen pelikentän.
Kaiken kaikkiaan, mielikuvani maailmasta yhteisen energiahaasteen kimpussa mureni. Valtiot ja yhteisöt kamppailevat hyvin erilaisten haasteiden parissa. Oheisessa (aluksi varsin sekavalta näyttävässä) kuvassa löytyy energia-alan asiantuntijoiden näkemys siitä miten maailma tällä hetkellä makaa – epävarmuus näyttää olevan päivän sana, myös energia-alalla.
