En tiedä voisiko ydinvoiman puolustamista epämuodikkaampaa aihetta ”tieto-pamfletille” valita, mutta tähän haasteeseen alkukeväästä julkaistu teos, Uhkapeli ilmastolla, pyrkii vastaamaan. Ennakkoluulotonta vai tyhmänrohkeaa? Kirjan luettuani kallistun vahvasti edelliseen. Kyseessä on kahden tutkijan viihdyttävä, mutta analyyttinen matka yhteen aikamme keskeisimmän ympäristökysymyksen ytimeen.
Energia- ja ympäristöasioita sosiaalisessa mediassa seuraavat ovat varmasti törmänneet kirjoittajiin, Janne M. Korhoseen ja Rauli Partaseen, jossain yhteydessä. Jälkimmäisen herran aiempaan tuotantoon kuuluu myös Tieto-Finlandia ehdokkaana ollut Suomi öljyn jälkeen.
Synopsis
Kirjan logiikka on houkuttelevan yksinkertainen – jos oletetaan, että ilmastonmuutos on todellinen uhka ja sen rajoittamisessa ollaan tosissaan, sen hillitsemiseen tulee käyttää kaikkia mahdollisia keinoja. Jos ydinvoima ei kelpaa keinovalikoimaan, väitteen esittäjän on parempi varustautua hyvin argumentein*.
Kirjan ensimmäisessä osassa esitettään todisteet sille miksi tarvitsemme ydinvoimaa (ilmastonmuutoksen uhka ja vaihtoehtojen riittämättömyys). Toisessa osassa käydään läpi ydinvoimaan liittyviä väitteitä ja perustellaan sitä miksi ydinvoiman hyödyntäminen on hyväksyttävämpi (hallittu) riski kuin sen jättäminen pois keinovalikoimasta. Lopuksi kirjoittajat vetoavat lukijoita harkitsemaan näkemyksiään esitettyjen todisteiden valossa.
Kirjan kieli on helposti ymmärrettävää ja kirjoittajat pyrkivät välttämään ammattisanaston käyttöä. Välillä teksti on ehkä jopa liiankin tuttavallista, tosin valinta voi olla tarkoituksellinen. Kirja on jaettu helposti omaksuttaviin lyhyisiin kappaleisiin, joissa tuulimyllyjä vastaan käydään (myytinmurto)taistelu kerrallaan.
Uusiutuvat vastaan ydinvoima?
Monet ydinvoiman vastustajat vetoavat argumentoinnissaan siihen, että ydinvoimaa ei tarvita, kun uusiutuvat hoitavat tarvittavat päästöjenvähennykset ja kasvavan energiantarpeen. Kirjoittajat kumoavat väitteet perusteellisesti käymällä läpi IPCC:n eri skenaarioihin perustuvan SRREN-raportin, jonka yhdessäkään arviossa ei uskottu, että uusiutuvilla voitaisiin kattaa maailman energiankulutusta vuonna 2050 vaikka se pysyisi nykytasolla. Lähimmäksi pääsi Greenpeacen yhdessä uusiutuvan teollisuuden etujärjestön (EREC:n) kanssa tekemä raportti, jonka todistusvoima kieltämättä hukkuu räikeän eturistiriidan alle.
Kirjoittajat toistavat moneen otteeseen etteivät he ole missään nimessä uusiutuvia energiamuotoja vastaan, vaan peräävät tasapuolista kohtelua kaikille energialähteille – ihan kohtuullinen vaatimus. Esimerkiksi ympäristöjärjestöjen energiantuotantomuotojen elinkaaripäästöjen arvioinnissa ydinvoiman kohdalla on käytetty kuviteltuja lukuja. Eiväthän päästöt saa väärällä tavalla laskea.
Pamflettia lukiessa ydinvoiman ongelmia käsittelevien väitteiden takaa muodostuu yksi yhteinen tekijä – se mitä jätetään sanomatta. Ydinvoiman ongelmista tai rajoitteista puhuttaessa niitä ei usein aseteta minkäänlaiseen kontekstiin tai vertailla todellisiin vaihtoehtoihin.
Kirjassa on kyse viime kädessä ilmastosta, ei eri energiantuotantomuotojen eduista ja haitoista. Lukija voi lähes tuntea kirjoittajien epätoivon, kun he toistavat olevansa kaikkien päästöttömien energialähteiden puolella. Ajoittain uusiutuvat vs. ydinvoima on tunnelmaa on vaikea välttää, mutta se on kaiketi hinta älyllisestä rehellisyydestä jonka nimeen kirjailijat vannovat. Maailma on tosin kohdellut totuudenpuhujiansa vaihtelevasti aikojen saatossa, toivottavasti tämä viesti tulkitaan oikein.
Koin kirjaa lukiessa tietynlaista sukulaisuutta herrat Partanen & Korhonen kanssa, kun olen itse taittanut samanlaisen taipaleen ydinvoiman epäilijästä vakaaksi kannattajaksi. Jaan kirjoittajien näkemyksen, että mikään energialähde ei ole itsetarkoitus, vaan väline korkean elintason ylläpitämiseksi. Tähän tarkoitukseen ydinvoima on monella mittarilla mitattuna ylivertainen keino. Tilanne saattaa joskus muuttua, mutta se ei muuta nykytilannetta mihinkään.
Kirjoittajat korostavat, että ydinvoima ei ole ongelmatonta, mutta ajoittain lukijalle tulee kieltämättä olo, että kohta se ydinvoima lajittelee roskat, keittää kahvit ja vie koirankin lenkille. Itse olen pitkään kaivannut myönteistä visiota ydinvoiman tulevaisuudesta, mutta tämä saattaa olla joillekin ydinvoimaan epäilevästi suhtautuville liikaa.
Yhteenveto
Energia-asiat ovat politisoituneet voimakkaasti viime vuosina. Ydinvoima on toki ollut sitä jo vuosikymmeniä. Uhkapeli ilmastolla on erittäin hyvä ja tiivis kuvaus ydinvoimasta ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista sekä haasteista. Kuten kirjoittajatkin toteavat, on hieman absurdia, että alasta voi kirjoittaa uskottavasti vain alan ulkopuoliset asiantuntijat. Siksi tällaisen popularisoidun pamfletin ilmestyminen on ehkä antanut odottaa itseään näinkin kauan.
Teos on äärimmäisen ajankohtainen ja suosittelen sitä niin energia-alan veteraaneille kuin aloittelijoillekin. Energia-alan politisoitumisen vuoksi, teos olisi hyvä löytyä myös uusien kansanedustajien takanreunukselta. Myös jokaisen energiaremonttireiskan tulisi lukea tämä tärkeä teos.
Lopuksi on annettava erityiskunniamaininta on kirjailijoiden valmiudesta ”muuttaa mieltään faktojen muuttuessa”. Kirjoittajat pyytävät kertomaan, jos lukija havaitsee virheitä kirjan sivuilla. Kirjailijat julkaisevat virheet nettisivuillaan.
Ydinreaktioita kirja-arvostelun asteikossa Uhkapeli ilmastolla-pamfletti saa vahvat 4/5 ydintä.
*Lähdeviitteineen, kuten Korhonen ja Partanen tekevät