Ennen teollista vallankumousta maailman ylivoimaisesti yleisin energianlähde oli puu. Väestön ja kulutuksen kasvaessa polttoainetta piti raahata yhä pidempien välimatkojen päästä, kun eurooppalaisten kaupunkien ympärillä olevat metsät oli kaadettu. Puu on erinomainen polttoaine, mutta energiasisällön näkökulmasta puussa on kiusallisen vähän vetyatomeita suhteessa hiiliatomien määrään. Tässä suhteessa ”energiatehokkuudessa” tapahtui pieni loikka, kun metsäkadon kanssa painiskelevat englantilaiset ryhtyivät korvaamaan yhä harvemmaksi käyvää puuta kivihiilellä noin 200 vuotta sitten. Hiilen energiasisältö on puuta korkeampi eli samaa energiamäärän tuottamista varten tarvittiin entistä vähemmän kuljetuksia. Lisäksi monien arvioiden mukaan hiilen käytön yleistyminen pelasti paikoin eurooppalaiset metsät, kun puita ei enää tarvittukaan torppien lämmittämiseen entiseen tahtiin.
Hyvin samanlainen kehitys tapahtui 1800-luvun puolivälissä, kun valaistuksessa yleisesti käytetty valasöljy korvattiin fossiilisella öljyllä. Ylivalastus oli johtanut kantojen romahtamiseen ja öljyn hinnan kohoamiseen, joka puolestaan antoi signaalin nykyisin ”perinteiseksi” kutsuttujen öljyesiintymien kehittämiselle. Sinänsä ironinen tilanne on se, että Arktista öljynporausta vastustetaan osin valaidensuojelun nojalla.
Molemmissa tapauksissa siirtymä tapahtui saatavuudeltaan ja/tai energiasisällöltään parempaan polttoaineeseen. Palamisen kannalta tärkeintä on se, kuinka paljon vetyä kussakin polttoaineessa suhteellisesti on. Koska vetyä ei esiinny maan päällä itsekseen, se on sitoutunut muihin alkuaineisiin ja biomassan ja fossiilisten polttoaineiden tapauksessa se sidos on tapahtunut ilmaston kannalta kiusallisesti hiilen kanssa.*
1900–luvulla sama siirtymä entistä energiatiheämpiin polttoainesiin tapahtui, kun maakaasun energiakäyttö alkoi yleistyä. Maakaasun ”puhtaus” ja neljä vetyatomia kutakin hiiltä kohden tekee siitä hiilipäästöjen näkökulmasta (jopa näinä aikoina) lähes salonkikelpoisen polttoaineen.
1900-luvun puolivälin jälkeen nähtiin myös toinen siirtymä, missä vedyllä ei ollutkaan enää roolia (eikä hiili ollut enää vapaamatkustajana), kun ydinvoiman käyttö yleistyi. Piippupäästöt (hiilidioksidi ja ilmansaasteet) olivat olemattomia ja energiasisällön suhteen siirryttiin täysin uudelle tasolle – saman energiamäärän tuottamiseen tarvittiin miljoonakertaisesti vähemmän polttoainetta. Kehitys oli nopeaa, ja vielä 1970-luvulla monet arvioivat ydinvoimasta tulevan suurin yksittäinen energianlähde 2000-luvulle tultaessa.
Vaikka ydinvoimalla tuotetaankin kymmenisen prosenttia maailman sähköstä, aikaisempien siirtymien kaltaista muutosta energiasisällöltään tiheämpään energialähteeseen ei tapahtunutkaan. Tämän kehityksen ”katkeaminen” on mielestäni äärimmäisen mielenkiintoinen ja yhä auki oleva kysymys. Toinen tärkeä huomio on se, että maailma on tietämättään ollut matkalla kohti vähähiilistä yhteiskuntaa jo parisen sataa vuotta. Tämä kehitys on vaan jäänyt huomaamatta, kun käyttämämme kokonaisenergian määrä on kasvanut niin räjähdysmäisesti.
*Biomassa on toki ”päästötön” siinä mielessä, että se imaisee kasvaessaan poltettaessa päästämänsä hiilidioksidin
