Saksan liittopäivävaalien voittaja on kristillisdemokraattinen puolue ja aina niin hillitty Angela Merkel. Niin Brysselissä kuin Berliinissäkin on odoteltu koko alkusyksy Saksan vaaleja, eikä merkittävissä asioissa ole uskallettu edetä ennen tuloksen ratkeamista.
Brysselissä tehdään pian linjaukset EU:n vuoden 2030 energia- ja ilmastotavoitteista. Saksassa puolestaan energiewenden hintalappu (ja vastustus) kasvaa ja (tuki)järjestelmä alkaa olla perusteellisen remontin tarpeessa.
Suurin vääntö Brysselissä käydään siitä tuleeko EU:n asettaa itselleen nykyisen (202020) kaltaiset tavoitteet niin kasvihuonekaasujen kuin uusiutuvien lisäämisen ja energiatehokkuudenkin osalta. Monet jäsenmaat toivoisivat vain yhtä tavoitetta – kasvihuonekaasujen leikkaamista. Näissä maissa nähdään päästönvähennystoimenpiteiden olevan osa kansallista kompetenssia ja siten EU:n päätösvallan ulkopuolella. Tämä todetaan energiantuotannon osalta Lissabonin sopimuksessakin, mutta toistaiseksi jäsenmaat eivät ole lähteneet haastamaan Eurooppa Neuvoston aikanaan asettamia linjauksia.
Ilmaston kannalta on tietty sama miten päästönvähennykset toteutetaan. Muut tavoitteet menevät mielestäni osaoptimoinnin puolelle ja lisäävät tehottomuutta (lue: hintalappua). Mitä kunnianhimoisempia tavoitteita esim. uusiutuvien tuotantomuotojen lisäämiseksi asetetaan, sitä vähemmän muulle päästöttömälle tuotannolle, kuten ydinvoimalle, jää järjestelmässä ”tilaa”.
Saksa on luonnollisesti merkittävä peluri EU-politiikassa ja maan energiaratkaisut heijastuvat luonnollisesti asenteisiin niin EU:n instituutioissa kuin Saksan ajamassa politiikassakin. Kysymysmerkki on se, miten Saksa aikoo uudistaa yhä pahemmin sakkaavaa energiapolitiikkaansa. Maassa ollaan sulkemassa lukuisia (erityisesti maakaasua) käyttäviä laitoksia, joille ei tahdo löytyä tilaa tuotannossa, kun tukien varassa toimivat uusiutuvat ovat syrjäyttäneet ne. Sähköverkon tasapainon kannalta laitokset ovat kuitenkin tärkeitä niinä tyyninä ja pimeinä hetkinä, kun kulutus on suurta. Oma veikkaukseni on, että maassa tuetaan perinteistä tuotantoa laajamittaisesti jo ennen vuotta 2015.
Toinen itseäni askarruttava kysymys on se, pysyvätkö saksalaiset yhä toiminnassa olevat ydinvoimalaitokset käynnissä niille luvattuun käyttöiän loppuun saakka. Saksassa verotetaan ydinvoimaa varsin kovalla kädellä ja samaan aikaan sähkön markkinahinta matelee pohjalukemissa taantuman, alhaisen päästöoikeuden hinnan ja tuella pyörivän uusiutuvan tuotannon vuoksi.
En usko, että Merkelin mandaatti riittäisi ydinvoiman alasajopäätöksen pyörtämiseen – tuskin siihen on halujakaan. Merkittäviä muutoksia varsinkin Saksan kansalliseen energiapolitiikkaan on silti syytä odottaa.
